San Martin Ravintolat Oy on myynyt Kesäravintola Linnakrouvin liiketoiminnan ja Amilecon Oy on puolestaan myynyt ravintolakiinteistön Korpi Krouvi Oy:lle. Linnakrouvi on toiminut nykyisessä muodossaan Arja Kiurun ja Hannu Naukkarisen vastuulla jo yli 30 vuotta. Kiinteistön omistus on ollut Amilecon Oy:llä yhtä kauan.
Ravintolalle on etsitty jatkajaa jo parin vuoden ajan. Vuokralaisia olisi ollut useita, mutta omistajien vaatimuksena oli, että myös kiinteistö myydään samanaikaisesti. Ravintola on saavuttanut erinomaisen ruokapaikan maineen muun muassa oopperajuhlavieraiden ja taiteilijoiden piirissä. Monet asiakkaat tulevat vuodesta toiseen nauttimaan hyvästä ruuasta ja palvelusta Linnakrouvin viihtyisiin saleihin tai ulkoterassille. Monet ovat varanneet pöydän jo seuraavalle kesälle hyvissä ajoin.
”Viimeiset kaksi kesää osoittivat meille, ettei oopperajuhlien pois jäännillä ollut merkitystä ravintolatoiminnalle, sillä kotimaiset matkailijat täyttivät Olavinlinnan ja sen ympäristön. Linnaan mennessä tai sieltä tullessa ihmisten oli helppo tulla ruokailemaan Linnankadun päässä sijaitsevaan viihtyisään Linnakrouviin. Liikevaihto pysyi samana kuin ooppera-aikaan. Olemme iloisia, että Linnakrouviin löytyi vakavarainen yrittäjä, jolla on resursseja kehittää edelleenkin toimintaa”, Arja Kiuru kertoo. Omistajat haluavat nyt siirtyä pikkuhiljaa eläkkeelle.
Korpi Krouvi Oy on uusi yritys, joka tulee jatkamaan toimintaa entisessä hengessä. Kesäistä aukioloaikaa tullaan jatkamaan merkittävästi – ravintola avataan jo vapuksi ja pidetään auki vähintään elokuun loppuun saakka. Sesonkiaikaan paikka tulee palvemaan asiakkaitaan gastronomisesti kunnianhimoisella kattauksella. Samoin juomatarjonta tulee olemaan laadukasta niin viinien kuin myös oluiden osalta – oluen toimittajana toimii käsityöläislagereistaan tuttu Karvilan Panimo.
”Toivomme asiakkaiden löytävän uudistuneen Linnakrouvin myös sesongin ulkopuolella, lupaamme uusia makuelämyksiä niin ruuan kuin juomankin suhteen”, kertoo Korpi Krouvi Oy:n toimitusjohtaja Petri Paunonen.
Korpi Krouvin omistuksen takana on tuttu porukka Enonkoskelta: Sanna Ratia, Kati Laukkanen, Petri Paunonen ja Jouni Purontaus. Nelikolla on entisestään kaksi ravintolaa Enonkoskella – Maitolaituri ja Korpi Bistro sekä yksi Savonlinnassa, Korpi Bistro Savonlinna.
Lisätietoja:
Arja Kiuru puh. 040-5835003
Petri Paunonen puh. 040-7664954